lauantai 2. helmikuuta 2013

Täydelliset toppahousut

Olen jo muutaman vuoden yrittänyt metsästää alennusmyynneistä hyvin istuvia toppahousuja. Tänä talvena tarpeestani tuli akuutti pienokaisen myötä, sillä olen ollut ulkona tänä talvena enemmän kuin yhteensä edellisen 10 vuoden aikana.


En ole lasketellut pian 15 vuoteen, joten toppikset tulisivat vain pihalla oleiluun/kävelylenkeille. Tästä syystä en halunnut maksaa housuista hirveästi. Kolusin tänäkin vuonna urheilukauppojen alennusmyynnit toiveissa löytää ne hyvin istuvat, mutta turhaan. Luovutin ja olin jo päättänyt kerrospukeutua tämänkin talven.. kunnes yksi päivä pörrätessäni kapungilla poikkesin Ginan myymälään ja siellä ne olivat!?

Hieman skeptisenä pyörittelin housuja kädessäni, en edes tiennyt Ginan myyvän ulkoiluvaatteita.  Aluksi en ollut kovin innoissani valkoisista kanttauksista, mutta koska housut olivat niin halvat kiikutin ne kassalle. Ajattelin värjääväni kanttaukset mustiksi jos ne vielä kotonakin ärsyttävät silmää.

 

Illalla vedin housut jalkaani ja lähdin testaamaan niitä. Kanttaukset eivät enää pistäneet silmään niin pahasti ja housut osoittautuivat hyväksi ostokseksi. Pitävät kylmän poissa, sukkahousujen kanssa ei tule kylmä  -18 asteessakaan ja istuvat täydellisesti, mitä nyt pituudessa voisi olla muutama sentti lisää. Mutta jos maksoivat kokonaisen 10 euroa niin sekään ei haittaa :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti